Elintärkeä innovaatio

Joidenkin mielestä rakennusteollisuuden nykyaikaistuminen on edennyt hitaasti. Nyt asiaan on kuitenkin tulossa muutos. Digitaalinen teknologia tukee uusia ratkaisuja, joiden ansiosta rakentamisen kaikista vaiheista tulee tehokkaampia. Artikkelisarjasta selviää, miten meidän ja muiden innovaatiot uudistavat koko toimialaa.

Toimialaa muokkaamassa

Cramo on nykyisin paljon muutakin kuin 240 000 työkalun ja koneen tarjoaja. Olemme osa ammattimaista jakamistaloutta, jossa yritykset jakavat resursseja keskenään.

Rakennusprosesseista voidaan tehdä entistä nopeampia, kustannustehokkaampia ja kestävämpiä niin suunnittelun kuin rakennustyömaalla tapahtuvan päivittäisen työn osalta. Cramolla innovaatiossa on kyse yksinkertaisesti siitä, miten voimme helpottaa asiakkaidemme elämää. Kun luomme asiakkaille lisäarvoa, kehitämme samalla myös omaa liiketoimintaamme ja jälleen uutta arvoa, jota emme ole aiemmin kyenneet hyödyntämään.

Cramo on julkaissut vuonna 2019 kaksi sovellusta, jotka helpottavat ja nopeuttavat jokapäiväistä työtä eri tavoin: MyEquip ja Product Viewer.

MyEquip

MyEquipin avulla käyttäjä voi hallita kaikkea vuokraamaansa kalustoa suoraan älypuhelimellaan. Voit hallita sekä Cramolta että muilta tarjoajilta vuokraamiasi koneita kellon ympäri. Tämä auttaa vähentämään koneiden ja työkalujen katoamista ja vajaakäyttöä. Sovelluksen kautta myös palautusten dokumentointi on turvallisempaa. Käyttäjä voi tallentaa keräyslistan tai lähettää sen kollegalle tai lähimpään Cramon toimipisteeseen.

Product Viewer

Product Viewer tarjoaa käyttäjälle suoran pääsyn käyttöohjeisiin, mittoihin, tarkastusasiakirjoihin ja muihin tarpeellisiin tietoihin. Skannaa vain tuotteen yksilöllinen sarjanumero, niin saat kaiken saatavilla olevan tiedon näkyviin. Suurin hyöty piilee siinä, että kaluston turvallisen käytön varmistamisesta tulee helpompaa. Product Viewer helpottaa myös erityisten kalustoon liittyvien määräysten noudattamista.

Sekä sovellukset että päivitetty verkkosivumme, jonka kautta voi tilata työkaluja, koneita ja laitteita, on suunniteltu asiakkaidemme toiveiden mukaisiksi. Suuri kysyntä oli esimerkiksi toiminnolle, jolla lähimmän Cramon toimipisteen löytäisi helposti. Sivustolla käyttäjät voivat:

  • hakea työkaluja ja koneita helposti
  • vuokrata suoraan netistä
  • tilata kuljetuksen ja palautuksen
  • hallita työkaluja ja koneita
  • nähdä yleiskatsauksen kaikista laskuistaan
  • katsoa tilastoja kaikista palkatuista työntekijöistä
  • saada viikkoraportin kaikista meneillään olevista vuokrauksista

Päättymätön prosessi

Osa digitalisoinnin perusolemusta on, että se ei pääty koskaan. Tärkeintä on olla ketterä, testata, kokeilla uutta, kehittää toimivaa ja luopua toimimattomasta.

Cramolla onkin ideointiin ja ajatusten jakamiseen rohkaiseva ilmapiiri. Päämäärämme on, että kaikki työntekijämme osallistuvat kehitystyöhön selkeän vision ja tavoitteiden siivittämänä, jotta saamme vietyä yritystä yhdessä eteenpäin. Sama pätee muihinkin. Kasvaakseen yritys tarvitsee ihmisiä, joita motivoi into tehdä työnsä päivä päivältä vähän paremmin ja jotka haluavat oppia jatkuvasti uutta.

Uutiset