Ote 10.2.2011 julkaistusta pörssitiedotteesta

Rakentamisen ja kone- ja laitevuokrauksen markkinoiden arvioidaan vahvistuvan lähes kaikilla Cramon markkina-alueilla vuonna 2011. Alan markkina-tutkimuslaitoksen Euroconstructin mukaan rakentaminen kasvaa kussakin Pohjoismaassa noin 3-4 prosenttia vuonna 2011. Kaksinumeroisiin kasvulukuihin ennustetaan päästävän Puolassa ja Virossa, kun muualla Keski- ja Itä-Euroopassa, Venäjä mukaan lukien, markkinat kasvavat noin 4-6 prosenttia. Cramon markkina-alueista ainoastaan Tsekin tasavallassa rakentamisen ennustetaan supistuvan. Rakentamisen ennustetaan kasvavan myös Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Unkarissa.

Cramo uskoo vuokrauspalveluiden kysynnän vahvistuvan rakentamisen kasvua enemmän. Myös ulkoiset arviot tukevat tätä näkemystä: esimerkiksi Suomen osalta VTT arvioi vuokrauspalveluiden kysynnän kasvavan kahdeksan prosenttia vuonna 2011, mikä on selvästi enemmän kuin rakentamisen kolmen prosentin kasvuennuste. Kasvanut kiinnostus kone- ja laitevuokraukseen omistamisen vaihtoehtona on tärkeä syy vuokrausmarkkinoiden kasvulle. Monet rakennusyhtiöt pitävät myös aiempaa houkuttelevampina järjestelyjä, joissa kone- ja laitekanta ulkoistetaan vuokrauspalveluyhtiön hoidettavaksi.

Siinä missä näkymät koko vuodelle 2011 ovat positiiviset, odotukset ensimmäisen vuosineljänneksen tuloksesta ovat varovaiset johtuen talvikaudesta ja Theisen-yrityskauppaan liittyvistä kertaluonteisista kuluista, minkä lisäksi vuosineljännekselle kohdistuu integrointikuluja.

Parantuneiden näkymien johdosta konserni nostaa investointiastettaan vuonna 2011.

LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-MAALISKUULTA 2018 JULKAISTU

Kalenteri

  • 5.07.2018 - 25.07.2018Hiljainen jakso
  • 26.07.2018Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018
  • 5.10.2018 - 25.10.2018Hiljainen jakso

Tervetuloa sijoittajasivuillemme

Cramo on palveluyritys, joka on erikoistunut kone- ja laitevuokrauspalveluihin sekä siirtokelpoisten tilojen vuokraukseen. Cramon kone- ja laitevuokrauspalvelut koostuvat rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokrauksesta ja niihin liittyvistä palveluista.

Cramo on yksi toimialansa johtavista palveluntarjoajista Euroopassa. Cramo toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Saksassa, Itävallassa, Unkarissa, Tsekin tasavallassa ja Slovakiassa. Venäjällä sekä Ukrainassa toimimme nimellä Fortrent, joka on yhteisyritys josta Cramo omistaa puolet.

Cramo tarjoaa nykyaikaisia vuokrauspalveluratkaisuja Cramo-konseptin mukaisesti. Konseptin mukaan rakennusyrityksille, kaupan, teollisuuden ja julkisen sektorin asiakkaille sekä yksityishenkilöille tarjotaan erilaisia vuokrausratkaisuja ja -palveluja koneiden, laitteiden ja siirtokelposten tilojen vuokraamiseen.

Tuotevalikoimansa ja laajan palvelutarjoamansa avulla Cramo vähentää asiakkaidensa investointitarpeita ja kehittää kokonaisvaltaisia vuokrausratkaisuja kaikenlaisiin tarpeisiin pitkällä ja lyhyellä aikavälillä.

Cramon noin 2 600 työntekijää palvelee yli 150 000 asiakasta noin 300 toimipisteessä 14 maassa. Vuokrattavia koneita ja laitteita on noin 230 000.
Cramo kuuluu Nasdaq Helsinki Oy:n Teollisuustuotteet ja -palvelut toimialaluokkaan ja on markkina-arvoltaan keskisuuri yhtiö (Mid Cap).