Ote 13.8.2013 julkaistusta pörssitiedotteesta

Taloudellinen epävarmuus Euroopassa jatkuu. Markkinakohtaiset erot rakentamisessa ja vuokrauspalveluiden kysynnässä ovat kuitenkin merkittäviä. Taloudellisesta epävarmuudesta huolimatta rakentaminen ja kone- ja laitevuokrauspalveluiden kysyntä parani toisella vuosineljänneksellä useimmilla Cramon markkina-alueilla.

Rakennusalan tutkimuslaitos Euroconstruct arvioi kesäkuun ennusteessaan rakentamisen supistuvan Suomessa vuonna 2013 noin prosentin edellisvuodesta, mutta Suomen Rakennusteollisuuden arvio on kolmen prosentin supistuminen. Myös Ruotsissa Euroconstruct ennustaa rakentamisen supistuvan noin prosentin mutta Svensk Byggindustrier kolme prosenttia. Rakentamisen arvioidaan supistuvan myös Puolassa, Virossa, Tsekin tasavallassa ja Slovakiassa. Kasvua on Euroconstructin mukaan odotettavissa kuluvana vuonna Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä.

Kone- ja laitevuokrauksen markkinat kasvavat yleensä nopeammin kuin rakentaminen, mutta muutokset kysynnässä seuraavat rakentamista pienellä viiveellä ja voivat olla voimakkaita. European Rental Associationin (ERA) toukokuussa julkaiseman ennusteen mukaan kone- ja laitevuokraus lisääntyy vuonna 2013 kaikilla Cramon päämarkkina-alueilla.

Huolimatta kysynnän piristymisestä vaikean alkuvuoden jälkeen, Cramo suhtautuu edelleen varovaisesti vuoteen 2013. Taloustilanteen uskotaan paranevan loppuvuodesta Cramon päämarkkinoilla.

(Tässä esitetyt rakentamisen markkinaennusteet ovat Euroconstructin arvioita, mikäli tekstissä ei toisin mainita.)

Vuosikertomus 2016

Liiketoimintakatsaus tammi-syyskuulta 2017 julkaistu

Kalenteri

  • 19.01.2018 - 8.02.2018Hiljainen jakso
  • 9.02.2018Tilinpäätöstiedote 2017
  • 5.03.2018 - 11.03.2018Vuosikertomuksen 2017 sähköinen versio

Tervetuloa sijoittajasivuillemme

Cramo on palveluyritys, joka on erikoistunut kone- ja laitevuokrauspalveluihin sekä siirtokelpoisten tilojen vuokraukseen. Cramon kone- ja laitevuokrauspalvelut koostuvat rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokrauksesta ja niihin liittyvistä palveluista.

Cramo on yksi toimialansa johtavista palveluntarjoajista Euroopassa. Cramo toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Saksassa, Itävallassa, Unkarissa, Tsekin tasavallassa ja Slovakiassa. Venäjällä sekä Ukrainassa toimimme nimellä Fortrent, joka on yhteisyritys josta Cramo omistaa puolet.

Cramo tarjoaa nykyaikaisia vuokrauspalveluratkaisuja Cramo-konseptin mukaisesti. Konseptin mukaan rakennusyrityksille, kaupan, teollisuuden ja julkisen sektorin asiakkaille sekä yksityishenkilöille tarjotaan erilaisia vuokrausratkaisuja ja -palveluja koneiden, laitteiden ja siirtokelposten tilojen vuokraamiseen.

Tuotevalikoimansa ja laajan palvelutarjoamansa avulla Cramo vähentää asiakkaidensa investointitarpeita ja kehittää kokonaisvaltaisia vuokrausratkaisuja kaikenlaisiin tarpeisiin pitkällä ja lyhyellä aikavälillä.

Cramon noin 2 600 työntekijää palvelee yli 150 000 asiakasta noin 300 toimipisteessä 14 maassa. Vuokrattavia koneita ja laitteita on noin 230 000.
Cramo kuuluu Nasdaq Helsinki Oy:n Teollisuustuotteet ja -palvelut toimialaluokkaan ja on markkina-arvoltaan keskisuuri yhtiö (Mid Cap).